Комментарий эксперта
ISO 27701
Преамбулы
(51) Henkilötietoja, jotka ovat erityisen arkaluonteisia perusoikeuksien ja -vapauksien kannalta, on suojeltava erityisen tarkasti, koska niiden käsittelyn asiayhteys voisi aiheuttaa huomattavia riskejä perusoikeuksille ja -vapauksille. Tällaisiin henkilötietoihin olisi sisällyttävä myös henkilötiedot, joista ilmenee rotu tai etninen alkuperä. Ilmaisun ”rotu” käyttäminen tässä asetuksessa ei kuitenkaan tarkoita sitä, että unioni hyväksyisi teorioita, joilla yritetään määrittää eri ihmisrotujen olemassaolo. Valokuvien käsittelyä ei olisi automaattisesti katsottava henkilötietojen erityisryhmien käsittelyksi, koska valokuvat kuuluvat biometristen tietojen määritelmän piiriin ainoastaan siinä tapauksessa, että niitä käsitellään erityisin teknisin menetelmin, jotka mahdollistavat luonnollisen henkilön yksilöllisen tunnistamisen tai todentamisen. Tällaisia henkilötietoja ei pitäisi käsitellä, ellei käsittelyä sallita tässä asetuksessa vahvistetuissa erityistapauksissa, ottaen huomioon, että jäsenvaltioiden lainsäädännössä voidaan vahvistaa erityisiä tietosuojasäännöksiä tämän asetuksen sääntöjen soveltamisen mukauttamiseksi lakisääteisen velvoitteen noudattamista tai yleistä etua koskevan tehtävän suorittamista tai rekisterinpitäjälle kuuluvan julkisen vallan käyttämistä varten. Tällaista käsittelyä koskevien erityisvaatimusten lisäksi olisi sovellettava tämän asetuksen yleisiä periaatteita ja muita sääntöjä erityisesti lainmukaisen tietojenkäsittelyn osalta. Olisi kuitenkin nimenomaisesti säädettävä poikkeuksista yleiseen kieltoon, joka koskee erityisiin henkilötietojen ryhmiin kuuluvien tietojen käsittelyä, muun muassa silloin, kun rekisteröity antaa nimenomaisen suostumuksensa tai silloin, kun kyseisten tietojen käsittely suoritetaan tiettyjen yhdistysten tai säätiöiden sellaisen oikeutetun toiminnan yhteydessä, jonka tarkoituksena on mahdollistaa perusvapauksien toteutuminen.
(52) Henkilötietojen erityisryhmien käsittelykiellosta olisi voitava poiketa myös siinä tapauksessa, että poikkeaminen perustuu unionin oikeuteen tai jäsenvaltion lainsäädäntöön ja tapahtuu asianmukaisia suojatoimia soveltaen, jotta voidaan suojata henkilötietoja ja muita perusoikeuksia, kun se on perusteltua yleistä etua koskevien syiden vuoksi, joita ovat erityisesti henkilötietojen käsittely työlainsäädännön ja sosiaalista suojelua koskevan lainsäädännön aloilla, eläkkeet mukaan luettuina, terveysturvaa varten, valvonta- ja hälytystarkoituksiin sekä tartuntatautien ja muiden vakavien terveysuhkien estämiseksi tai hallitsemiseksi. Tällainen poikkeus voidaan tehdä terveydenhuoltoon liittyvien syiden vuoksi, muun muassa kansanterveyden ja terveydenhuoltopalvelujen hallinnon alalla, erityisesti laadun ja kustannustehokkuuden takaamiseksi sairausvakuutustoiminnassa etuuksia ja palveluja koskevien vaatimusten käsittelymenettelyssä tai yleisen edun mukaisia arkistointitarkoituksia taikka tieteellisiä tai historiallisia tutkimustarkoituksia tai tilastollisia tarkoituksia varten. Tällaisten henkilötietojen käsittely olisi myös sallittava poikkeuksellisesti, jos se on tarpeen oikeusvaateen laatimiseksi, esittämiseksi tai puolustamiseksi oikeudellisessa menettelyssä tai hallinnollisessa tai tuomioistuimen ulkopuolisessa menettelyssä.
(53) Erityiseen tietoryhmään kuuluvia, erityissuojelua tarvitsevia henkilötietoja olisi voitava käsitellä vain terveyteen liittyvien syiden perusteella silloin, kun se on tarpeen luonnollisten henkilöiden ja koko yhteiskunnan etua palvelevien tarkoitusten toteuttamiseksi erityisesti terveyden- tai sosiaalihuollon palvelujen ja järjestelmien hallinnon yhteydessä, mukaan lukien hallinnon ja terveydenhuollon kansallisten keskusviranomaisten suorittama tällaisten tietojen käsittely terveydenhuolto- tai sosiaalihuoltojärjestelmän laadunvalvontaa, hallintatietoja ja yleistä kansallista ja paikallista valvontaa varten ja terveydenhuollon tai sosiaalihuollon ja rajatylittävän terveydenhuollon tai terveysturvan jatkuvuuden varmistamiseksi, valvonta- ja hälytystarkoituksiin tai yleisen edun mukaisia arkistointitarkoituksia taikka tieteellisiä tai historiallisia tutkimustarkoituksia tai tilastollisia tarkoituksia varten yleisen edun saavuttamiseen tähtäävän unionin oikeuden tai jäsenvaltion lainsäädännön perusteella, sekä kansanterveyden alalla toteutettaviin yleisen edun mukaisiin tutkimuksiin. Näin ollen tässä asetuksessa olisi säädettävä erityisryhmiin kuuluvien terveyttä koskevien henkilötietojen käsittelyn yhdenmukaisista ehdoista erityistarpeiden osalta erityisesti, kun henkilö, jolla on lakisääteinen salassapitovelvollisuus, käsittelee tällaisia tietoja tiettyjä terveyteen liittyviä tarkoituksia varten. Unionin oikeudessa tai jäsenvaltion lainsäädännössä olisi säädettävä erityisistä ja asianmukaisista toimenpiteistä luonnollisten henkilöiden perusoikeuksien ja henkilötietojen suojelemiseksi. Jäsenvaltioiden olisi voitava pitää voimassa tai ottaa käyttöön lisäehtoja, kuten rajoituksia, jotka koskevat geneettisten tietojen, biometristen tietojen tai terveystietojen käsittelyä. Tämän ei kuitenkaan pitäisi saada vaikeuttaa henkilötietojen vapaata kulkua unionissa niissä tapauksissa, joissa näitä ehtoja sovelletaan kyseisten henkilötietojen rajatylittävään käsittelyyn.
(54) Erityisryhmiin kuuluvia henkilötietoja saattaa olla tarpeen käsitellä ilman rekisteröidyn suostumusta kansanterveyteen liittyvää yleistä etua koskevista syistä. Tällaisen käsittelyn olisi edellytettävä asianmukaisia ja erityisiä toimenpiteitä luonnollisten henkilöiden oikeuksien ja vapauksien suojelemiseksi. Tässä yhteydessä ’kansanterveydellä’ olisi Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksessa (EY) N:o 1338/2008 [11] esitetyn määritelmän mukaisesti tarkoitettava kaikkia niitä osatekijöitä, jotka koskevat terveyttä, erityisesti terveydentilaa, myös sairastuvuutta ja vammaisuutta, terveydentilaan vaikuttavia tekijöitä, terveydenhuoltopalvelujen tarvetta, terveydenhuoltoon myönnettyjä resursseja, terveydenhuoltopalvelujen tarjontaa ja yleistä saatavuutta, terveydenhuollon menoja ja rahoitusta sekä kuolleisuuden syitä. Tällainen yleistä etua koskevista syistä suoritettava terveystietojen käsittely ei saisi johtaa siihen, että henkilötietoja käsitellään muita tarkoituksia varten kolmansien osapuolten, kuten työnantajien tai vakuutusyhtiöiden ja pankkien, toimesta.
(55) Myös viranomaisten suorittama henkilötietojen käsittely valtiosääntöoikeudessa ja kansainvälisessä julkisoikeudessa säädettyjen virallisesti tunnustettujen uskonnollisten yhdistysten päämäärien toteuttamiseksi toteutetaan yleisen edun perusteella.
(56) Jos demokraattisen järjestelmän vaaleihin liittyvä toiminta tietyissä jäsenvaltioissa edellyttää, että poliittiset puolueet keräävät henkilötietoja henkilöiden poliittisista mielipiteistä, kyseisten tietojen käsittely voidaan sallia yleisen edun vuoksi sillä edellytyksellä, että otetaan käyttöön asianmukaiset suojatoimet.
Руководство и прецедентное право
(EN)
Documents
Article 29 Working Party, Opinion 2/2010 on behavioural advertising (2010):
Any possible targeting of data subjects based on sensitive information opens the possibility of abuse. Furthermore, given the sensitivity of such information and the possible awkward situations which may arise if individuals receive advertising that reveals, for example, sexual preferences or political activity, offering/using interest categories that would reveal sensitive data should be discouraged.
In this context, the only available legal ground that would legitimize the data processing would be explicit, separate prior opt-in consent. The requirement for a separate, affirmative prior indication of the data subjects’ agreement means that in no case would an opt-out consent mechanism meet the requirement of the law. It also means that such consent could not be obtained through browser settings. To lawfully collect and process this type of information, ad network providers would have to set up mechanisms to obtain explicit prior consent, separate from other consent obtained for processing in general.
EDPB, Assessing the Necessity of Measures That Limit the Fundamental Right to the Protection of Personal Data: A Toolkit (2017).
WP29, Opinion on data processing at work (2017).
European Commission, Commission Guidance on the application of Union data protection law in the electoral context, A contribution from the European Commission to the Leaders’ meeting in Salzburg on 19-20 September 2018.
EDPB, Guidelines on Assessing the Proportionality of Measures That Limit the Fundamental Rights to Privacy and to the Protection of Personal Data (2019).
EDPB, Guidelines on the use of location data and contact tracing tools in the context of the COVID-19 outbreak (2020).
EDPB, Guidelines 8/2020 on the targeting of social media users (2020).
EDPB, Guidelines 3/2020 on the Processing of Data Concerning Health for the Purpose of Scientific Research in the Context of the Covid-19 Outbreak (2020).
EDPB, Guidelines 3/2019 on Processing of Personal Data through Video Devices (2020).
European Commission, Guidance on Apps supporting the fight against COVID 19 pandemic in relation to data protection Brussels (2020).
EDPB, Guidelines 02/2021 on Virtual Voice Assistants (2021).
Case Law
Grainger Plc v. Nicholson, [2010] ICR 360.
CJEC, Lindqvist, C-101/01 (2003).
Eur. Court HR (Grand Chamber), López Ribalda v. Spain, nos. 1874/13 and 8567/13 (2019).
Eur. Court HR, Gaughran v. United Kingdom, no. 45245/15 (2020).
Первое исключение основано на «явном согласии«. Согласие, предусмотренное в статье 9, отличается от общего понятия согласия, предусмотренного в статье 6, в одном важном аспекте: оно должно быть явно выражено соответствующим лицом. Следовательно, согласие должно быть свободно выраженным, конкретным, осознанным и недвусмысленным в соответствии с определением, содержащимся в статье 4 (11), и, помимо этих требований, оно должно быть «явно выраженным«.
Какая форма согласия считается «явно выраженной» и, следовательно, действительной в соответствии со статьей 9? Чувствительная природа соответствующих данных влечет за собой согласие, выходящее за рамки обычного «заявления или явного позитивного действия» [статья 4(11)] со стороны субъекта данных. Это означает, что субъект данных должен давать «прямое заявление о согласии» (Руководство по согласию) даже в том случае, если услуги предоставляются на договорной основе. Явно выраженное согласие необходимо, поскольку статья 9 (2) не предусматривает исключений по договору, на которые мог бы полагаться контролер.
В Руководстве по согласию предполагается, что может потребоваться письменное заявление или даже подписанное письменное заявление, несмотря на то, что GDPR не предписывает такую форму согласия. Подписанное согласие может быть релевантно, если данные о состоянии здоровья собираются, например, в контексте услуг, предлагаемых частной клиникой или домом престарелых. Пластическому хирургу может понадобиться собрать информацию о состоянии здоровья клиента или раскрыть данную информацию для того, чтобы запросить экспертное мнение одного из его коллег. Руководители дома престарелых должны будут собрать информацию о состоянии здоровья пенсионера, чтобы договориться о необходимых услугах, которые должны быть оказаны во время его пребывания.
Подписанное письменное заявление не так практично в цифровой или онлайн-среде. Как человек может дать согласие, если, например, он покупает билет на самолет онлайн и нуждается в специальной медицинской помощи во время посадки на рейс, во время полета или по прибытии в пункт назначения? Действительное согласие будет также трудно получить, если человек сделает онлайн-заказ на покупку специальных очков, так как продавец должен собрать связанную со здоровьем информацию о зрении покупателя и поделиться ею с производителем.
Простое следование по ссылке или отметка поля в приведенных примерах могут быть расценены как недостаточное согласие. Руководство по согласию рекомендуют другие формы согласия, такие как заполнение электронной формы, использование электронной подписи, запись устного заявления или проведение двухэтапной верификации (например, отметка поля в форме и последующее подтверждение согласия по электронной почте).
Статья 9 предписывает, что лицо должно давать согласие «для одной или нескольких конкретных целей«. Это требование выходит за рамки «конкретного» качества согласия, требуемого пунктом 11 статьи 4. Цели должны быть четко определены, что подразумевает, что согласие должно быть привязано к конкретным данным или точным категориям данных, которые контролер будет вправе обрабатывать.
Вы должны всегда помнить, что GDPR не является полным изложением законодательства о защите данных в конкретном государстве-члене ЕС. И это особенно релевантно в отношении защиты специальных категорий персональных данных, так как здесь имеют место исключения из исключений. Согласие является недействительным правовым основанием для обработки специальных категорий персональных данных, если в законодательстве государства запрещена отмена запрета на обработку специальных категорий персональных данных физическим лицом, что разрешено в соответствии с GDPR.