(111) Olisi säädettävä mahdollisuudesta tehdä tiedonsiirtoja tietyissä tilanteissa, kun rekisteröity on antanut nimenomaisen suostumuksensa ja kun siirto tapahtuu satunnaisesti ja on tarpeellinen sopimukselle tai oikeudelliselle vaateelle, riippumatta siitä, onko kyse oikeudellisesta menettelystä tai hallinnollisesta tai tuomioistuimen ulkopuolisesta menettelystä, sääntelyelimen menettelyt mukaan luettuina. Olisi myös säädettävä mahdollisuudesta tehdä tiedonsiirtoja, kun unionin oikeuteen tai jäsenvaltion lainsäädäntöön perustuvat, tärkeää yleistä etua koskevat syyt niin vaativat tai kun siirto suoritetaan lailla perustetusta rekisteristä, joka on tarkoitettu yleisön tai kenen tahansa sellaisen henkilön käyttöön, jonka oikeutettu etu sitä edellyttää. Viimeksi mainitussa tapauksessa siirto ei saisi käsittää henkilötietoja kokonaisuudessaan tai rekisterin sisältämää kokonaista tietoryhmää, ja jos rekisteri on tarkoitettu sellaisten henkilöiden käyttöön, joiden oikeutettu etu sitä edellyttää, siirto olisi tehtävä ainoastaan näiden henkilöiden pyynnöstä tai jos he ovat henkilötietojen vastaanottajia siten, että otetaan täysimääräisesti huomioon rekisteröidyn edut ja perusoikeudet.
(112) Näitä poikkeuksia olisi sovellettava erityisesti tiedonsiirtoihin, jotka ovat tarpeen yleistä etua koskevien tärkeiden syiden vuoksi, esimerkiksi kun on kyse kansainvälisestä tiedonvaihdosta kilpailuviranomaisten, vero- tai tullihallintojen, finanssivalvonnasta vastaavien viranomaisten tai sosiaaliturvasta tai julkisesta terveydenhuollosta vastaavien yksikköjen välillä esimerkiksi tartuntatautien vuoksi tehtävän kontaktien jäljityksen yhteydessä tai urheilussa esiintyvän dopingin vähentämiseksi ja/tai lopettamiseksi. Henkilötietojen siirtoa olisi pidettävä lainmukaisena myös silloin, kun se on tarpeen rekisteröidyn tai toisen henkilön elintärkeiden etujen, kuten fyysisen koskemattomuuden ja hengen suojelemiseksi, jos rekisteröity on estynyt antamasta suostumustaan. Ellei tietosuojan riittävyyttä koskevaa päätöstä ole annettu, unionin oikeudessa tai jäsenvaltion lainsäädännössä voidaan yleistä etua koskevista tärkeistä syistä nimenomaisesti rajoittaa tiettyjen tietoryhmien siirtoa kolmanteen maahan tai kansainväliselle järjestölle. Jäsenvaltioiden olisi ilmoitettava komissiolle tällaisista säännöksistä. Jos rekisteröity on fyysisesti tai juridisesti estynyt antamasta suostumustaan, hänen henkilötietojensa siirto kansainväliselle humanitaariselle järjestölle, jotta se voisi suorittaa tehtävän, joka sille Geneven yleissopimusten nojalla kuuluu, tai aseellisissa konflikteissa sovellettavan kansainvälisen humanitaarisen oikeuden noudattamiseksi, voidaan katsoa tarpeelliseksi yleistä etua koskevan tärkeän syyn vuoksi tai koska se on rekisteröidyn elintärkeiden etujen mukaista.
(113) Tiedonsiirrot, joita ei voida pitää toistuvina ja jotka koskevat vain suppeaa rekisteröityjen määrää, voitaisiin myös sallia rekisterinpitäjän pakottavien oikeutettujen etujen toteuttamiseksi, jos rekisteröidyn edut taikka oikeudet ja vapaudet eivät syrjäytä kyseisiä etuja ja jos rekisterinpitäjä on arvioinut kaikki tällaisiin siirtoihin liittyvät olosuhteet. Rekisterinpitäjän olisi kiinnitettävä erityistä huomiota henkilötietojen luonteeseen sekä ehdotetun käsittelytoimen tai ehdotettujen käsittelytoimien tarkoitukseen ja kestoon sekä tilanteeseen tietojen alkuperämaassa, kolmannessa maassa ja lopullisessa kohdemaassa, ja luonnollisten henkilöiden henkilötietojen käsittelyn yhteydessä näiden perusoikeuksien ja vapauksien suojelemiseksi toteutettuihin asianmukaisiin suojatoimiin. Tällaisten tiedonsiirtojen olisi oltava mahdollisia ainoastaan marginaalisissa tapauksissa, joihin mikään muu siirtämisperuste ei sovellu. Tieteellisiä tai historiallisia tutkimustarkoituksia tai tilastollisia tarkoituksia varten olisi otettava huomioon tiedon lisäämistä koskevat yhteiskunnan oikeutetut odotukset. Rekisterinpitäjän olisi ilmoitettava tiedonsiirrosta valvontaviranomaiselle ja rekisteröidylle.
(114) Jos komissio ei ole tehnyt päätöstä kolmannen maan tietosuojan riittävyydestä, rekisterinpitäjän tai henkilötietojen käsittelijän olisi turvauduttava ratkaisuihin, joilla rekisteröidyille annetaan täytäntöönpanokelpoiset ja tehokkaat oikeudet, jotka koskevat heidän tietojensa käsittelyä unionissa näiden tietojen siirtämisen jälkeen, jotta he voisivat edelleen nauttia perusoikeuksista ja suojatoimista.
(115) Jotkut kolmannet maat hyväksyvät lakeja, asetuksia ja muita säädöksiä, joiden tarkoituksena on suoraan säännellä jäsenvaltioiden lainkäyttövallan alaisuuteen kuuluvien luonnollisten henkilöiden ja oikeushenkilöiden käsittelytoimia. Näihin voi kuulua kolmansien maiden tuomioistuinten tai hallintoviranomaisten päätöksiä, joissa rekisterinpitäjältä tai henkilötietojen käsittelijältä vaaditaan henkilötietojen siirtämistä tai luovuttamista ja jotka eivät perustu pyynnön esittäneen kolmannen maan ja unionin tai sen jäsenvaltion väliseen voimassa olevaan kansainväliseen sopimukseen, kuten keskinäiseen oikeusapusopimukseen. Tällaisten lakien, asetusten ja muiden säädösten soveltaminen näiden kolmansien maiden alueen ulkopuolella voi olla kansainvälisen oikeuden vastaista ja estää tähän asetukseen perustuvan luonnollisten henkilöiden suojan toteutumisen unionissa. Tiedonsiirrot olisi sallittava vain jos tässä asetuksessa vahvistetut edellytykset tietojen siirtämiseksi kolmansiin maihin täyttyvät. Näin voi olla esimerkiksi silloin, kun tietojen luovuttaminen on tarpeen unionin oikeudessa tai rekisterinpitäjään sovellettavassa jäsenvaltion lainsäädännössä tunnustetun tärkeän yleistä etua koskevan syyn vuoksi.
ISO/IEC 27701, принятый в 2019, добавил дополнительное руководство к ISO/IEC 27002 для контролеров персональных данных (ПИИ).
Приводим соответствующий параграф к статье 49 GDPR:
7.5.1 Определить основание для передачи ПИИ между юрисдикциями
Средство управления
Организация должна определить и задокументировать соответствующее основание для передачи ПИИ между юрисдикциями.
Руководство по внедрению
Передача ПИИ может быть предметом законодательства и / или регулирования в зависимости от юрисдикции или международной организации, которой данные должны быть переданы (и откуда они происходят).
…
Войти
для доступа к полному тексту