Navigation
GDPR > Johdanto-osan kappale 46
Download PDF

Johdanto-osan kappale 46

(46) Henkilötietojen käsittelyä olisi pidettävä lainmukaisena myös silloin, kun se on tarpeen rekisteröidyn tai toisen luonnollisen henkilön hengen kannalta olennaisten etujen suojelemiseksi.

Henkilötietoja olisi lähtökohtaisesti voitava käsitellä ainoastaan toisen luonnollisen henkilön elintärkeän edun perusteella, silloin kun käsittelyllä ei ole muuta ilmeistä käsittelyn oikeusperustetta.

Tietyntyyppinen käsittely voi palvella sekä yleistä etua että rekisteröidyn elintärkeää etua koskevia tärkeitä syitä esimerkiksi silloin, kun tietojenkäsittely on tärkeää humanitaarisista syistä, kuten epidemioiden ja niiden leviämisen seuraamiseksi tai humanitaarisissa hätätilanteissa, erityisesti luonnonkatastrofien ja ihmisen aiheuttamien katastrofien yhteydessä.